Muutaman vuoden ajan on vettä ehtinyt virtaamaan myllyssä, kun olen ollut Lahti Precisionin palveluksessa. Alkuun suuntaani valui uutta tietoa ja oppia hyvin runsaasti, sittemmin olen taas voinut jakaa ammattitaitoani asiakkaiden hyödyksi.
Olin Lahti Precisionilla töissä jo ennen valmistumistani kone- ja tuotantotekniikan insinööriksi vuonna 2018, joten talo ja sen tavat olivat tuttuja, kun valmistuttuani ryhdyin tekemään mekaniikkasuunnittelua projekteista laitesuunnitteluun. Opin siinä ymmärtämään tuotannon näkökulmaa ja asiakkaan tarpeita suunnittelun kannalta.
Vuoden 2019 lopulla aloin suuntaamaan katsettani enemmän myyntiin, ja olen saanut hyvin vakuuttavaa lisäoppia Pekka Saariselta. Hänen kanssaan olemme käyneet läpi hihnavaakojen määrittelemistä ja asiakkaan hihnavaa’alle asettamia vaatimuksia, sekä teoriassa että käytännössä. Minulle on kertynyt runsaasti tietotaitoa myös muiden laitteiden parista – etenkin säiliövaakaan, säkityslaitteisiin ja siltavaakoihin olen perehtynyt tarkemmin. Vaikka pääasiallisesti keskityn siis hihnavaakoihin, on kokonaisuuden ymmärtämisen kannalta tärkeää, että minulla on osaamista punnituslaitteista laajemminkin.
Räätälöidyt hihnavaakaratkaisut
Hihnavaakaprojektit kulkevat suurimmaksi osin samalla kaavalla. Asiakkaalla on tyypillisesti kuljetin jo pitkälle suunniteltuna ja me keräämme asiakkaalta vaa’an määrittämiseen tarvitsemamme lähtötiedon. Tärkeää on oikeastaan kaikki tieto, joka voi vaikuttaa vaa’an toimintaan. Toisinaan lähtötietojen valossa saattaa olla tarpeellista tehdä kuljettimelle muutoksia, esimerkiksi säätää hihnanopeutta, jotta vaa’an parhaan toiminnan edellytykset saadaan täytettyä.
Meidät erottaa monista muista hihnavaakatoimittajista se, että me toimitamme vaa’an mitoitettuna aina kyseisen asiakkaan kuljettimen ja rullastoprofiilin mukaisesti. Kun vaaka tehdään räätälöitynä tiettyyn kuljettimeen, onnistuu asennus sujuvasti ja saadaan rullastot linjattua tarkasti. Se takaa asiakkaalle paremman lopputuloksen muun muassa mittaustarkkuuden kannalta. Tarkka ja luotettava mittaus vaikuttaa merkittävästi tuotantoprosessiin sekä sen tehokkuuteen ja sujuvuuteen.
Hihnavaa’at irtomateriaalien punnitsemiseen
Tarjoamme apua myös tarvekartoitukseen ja tarvittavien tietojen hankkimiseen. Ensin tulee selvittää, millainen kuljetin on, ja millaista tarkkuutta vaa’alle tavoitellaan. Sitä kautta aletaan määrittämään vaakatyyppiä ja voidaan alkaa puhumaan hinnoista.
Tavallisia hihnavaaoilla punnittavia materiaaleja ovat esimerkiksi kaivosten kiviainekset, metsäteollisuuden hake, voimalaitosten hiili, sementti, lannoitteet ja muut irtomateriaalit. Käyttökohteita hihnavaa’oille löytyykin oikeastaan kaikilta aloilta, joilla vaaditaan keskeytymätöntä ja tarkkaa irtomateriaalivirtojen seurantaa.
Hihnavaaka voi olla myös varmennettu kaupalliseen käyttöön. Niitä käytetään kuitenkin tyypillisesti keskellä prosessia, jolloin ei tarvita kaupallista hyväksyntää. Jonkin verran kaupallisia hihnavaakoja olemme kuitenkin toteuttaneet. Toimituksiimme lukeutuvat myös päästökauppavaa’at polttolaitoksille käytettäväksi hiilidioksidipäästöjen tarkkailu- ja raportointimenettelyssä.
Hihnavaakoja ja niihin liittyvää palvelua
Me Lahti Precisionilla emme jätä asiakasta asennuksen ja käyttöönoton jälkeen oman onnensa nojaan, vaan ammattitaitoinen huolto-osastomme tarjoaa apua myöhemminkin, tarvittaessa koko vaa’an elinkaarelle. Kun huollot ja tarkistukset tehdään sopivin väliajoin, varmistetaan vaa’an tarkkuuden säilyminen.
Tätä olemme myös pyrkineet painottamaan myyntiprosessin yhteydessä. Haluamme tuoda esille huoltopalveluitamme jo tarjousvaiheessa. Asiakkaalle vaivattomimmassa vaihtoehdossa voimme ottaa haltuumme kaiken hihnavaakaan ja sen toimintaan liittyvän huolloista ja tarkistuksista aina vaakojen modernisointiin saakka.
Hihnavaa’alle on hyvä tehdä huolto- ja tarkistuskierros vähintään kerran vuodessa. Näin vaaka palvelee pitkään ja voidaan olla varmoja sen toimivuudesta. Yksi tärkeä seikka ovat käytönaikaiset säännöllisesti tehtävät testipainotarkistukset, joilla vaa’an tarkkuuden säilyminen voidaan varmistaa ja todeta mahdollinen huoltotarve.
Kuljettimen ja hihnavaa’an muodostama kokonaisuus ratkaisee
Täytyy muistaa, että hihnavaaka ei ole ainoa asia, joka vaikuttaa punnituksen tarkkuuteen. Itseasiassa hihnavaa’an staattinen punnitustarkkuus on hyvinkin suuri, mutta kuljetin ja vaaka muodostavat kokonaisuuden, jossa kaikki häiriötekijät ja virheet huomioiden saadaan todellinen punnitustarkkuus. Dynaamisessa punnituksessa hihnavaa’an mittausvirhe onkin tyypillisesti ±0,5 – 2% luokkaa.
Optimaalista on, että pääsemme mukaan jo kuljettimen suunnitteluprosessiin ja voimme siinä vaiheessa ottaa kantaa, mikäli kuljettimessa tai suunnitelmassa on jotain kokonaisuuden kannalta ongelmallista. Vaa’an luotettavan toimivuuden lisäksi tällä saadaan säästettyä aikaa, vaivaa ja rahaa.
Asiantuntemustamme voitaisiin käyttää enemmänkin hyödyksi hihnavaa’an asennuksessa ja käyttöönotossa. Siinä missä monet laitetoimittajat vain toimittavat yksittäisen komponentin, meidän todellinen syömähampaamme on punnitusten kokonaisvaltainen ymmärtäminen ja kaikenkattava palvelu.
Asiantuntemuksemme on ikään kuin kansanperintöä. Jokaiselta ammattilaiseltamme siirtyy tietoa ja osaamista hänen seuraajalleen ja tämä taas tuo ”soppaan” hyväksi havaitsemiaan uusia käytäntöjä. Lahti Precisionin yli satavuotisen tarinan jäljiltä meillä onkin liedellä melkoisen hyvä keitos, josta jakaa asiakkaille punnitustietoutta. Yhdessä nykyaikaisten suunnittelutekniikoiden ja tapauskohtaisen dokumentoinnin kanssa tämä luo perustan vahvalle ja monipuoliselle osaamisellemme. Juuri sillä samalla ammattitaidolla, jolla emme ratkaise vain yhtä ongelmaa tai pientä ruutua, vaan otamme kokonaisuuden huomioon ja tarjoamme koko liiketoimintaasi hyödyttäviä ratkaisuja.
Artikkelin kirjoittaja on myyntipäällikkö Sami Jaakonaho. Hänelle on kertynyt runsaasti tietotaitoa hihnavaakojen lisäksi myös muiden punnituslaitteiden ja -järjestelmien parista.
Ota yhteyttä ja kysy lisää
Sami Jaakonaho
Sales Manager, Belt and Floor scales, Minebea-products
+358 40 7033 461
sami.jaakonaho@lahtiprecision.com
Hihnavaaka tuo luotettavuutta ja liitettävyyttä materiaalivirtojen seurantaan
Hihnavaaka tuo keskeytymätöntä, automaattista ja tarkkaa materiaalivirran seurantaa, joka on helposti myös liitettävissä osaksi jatkuvatoimista irtomateriaalien käsittelyjärjestelmää.
Pitkäikäinen ja toimintavarma hihnavaaka kaivosteollisuuden tarpeisiin
Hihnavaakojen kestävyys ja sopivuus kaivosteollisuudessa prosessoitavien hyvinkin raskaiden materiaalien punnitukseen on kriittisen tärkeää.
Hihnavaaka
Tutustu hihnavaakoihimmeWeighingLAHTI
Tutustu punnituslaitteisiimme ja -järjestelmiimmeCareLAHTI -huoltosopimukset
Tutustu joustaviin huoltosopimuksiimme
Osaavat asentajat ja testaajat viimeistelevät laadukkaat vaakamme ja annostuslaitteemme
Kokemuksella ja omalla kokoonpanolla saavutetaan asiakkaalle kokonaistehokkain investointi laadukkaalla ja tehokkaalla tuotantoprosessilla.
Lataa opas vaakojen ja punnitusjärjestelmien suunnittelemiseen
Teimme oppaan, joka tarjoaa suunnittelijoille ja punnitusjärjestelmän hankinnasta vastaaville tietoa, miten punnitusjärjestelmän saa tiukasti kiinni nykypäivään ja tehot irti liiketoimintasi..
Lue lisää